Kotimuseokesä 2019

Kotimuseo on avoinna kesällä 2019 sunnuntaisin 30.6.-21.7.19 klo 13-16 tai sopimuksen mukaan muunakin aikana.

Kotimuseolla on mahdollisuus tutustua ”Aatrasta myllyyn” opastettuun kierrokseen, mikä sisältää maatalon ns. vuoden kierron viime vuosisadalla. Kierroksella tutustutaan myös vanhoihin traktoreihin.

Lisäksi Lintaasiaitoissa on esillä harvinaisen runsas, pääasiassa Alhon tilalla omassa käytössä ollut muu esineistö.

Viime vuosina Navetan näyttelytiloissa on ollut teemanäyttelyjä, kuten Suomi100-juhlanäyttely 2017 ja Sisällissota-teemanäyttely 2018. Kesällä 2019 nostamme esille Alhon väen perinnepukuja: kansallispukuja, kansanpukuja ja keskiaikapukujakin. Esillä on myös vanhoja käsitöitä ja käsityövälineitä.

Pääsymaksu 8 euroa/ henkilö, alle 12-vuotiaat maksutta. Pääsymaksu sisältää koko kotimuseon alueen opastuksen.

Kotimuseon aukioloaikoina tupakahvio yli 100-vuotiaassa hirsituvassa.

Tervetuloa!

Talonpoikaiskulttuurisäätiön Perinteisen rakentamisen kunniakilpi myönnetty Alhon kotimuseolle 2018

Talonpoikaiskulttuurisäätiö on myöntänyt Alhon kotimuseolle Mäntyharju-seuran aloitteesta Perinteisen rakentamisen kunniakilven huhtikuussa 2018.

Kunniakilpi myönnetään tunnustuksena talonpoikaisen rakennus- ja miljööperinteen säilyttämisestä. Kohteen tulee olla edustava esimerkki hyvästä talonpoikaisesta rakentamistavasta.  Kilpi on Mäntyharjussa ensimmäinen laatuaan ja Etelä-Savonkin alueelle arvostettu tunnustus on myönnetty 2000-luvulla ainoastaan kerran.

Kts. lisää www.talonpoikaiskulttuurisaatio.fi

Toivotamme Teidät tervetulleeksi kunniakilven naulaustilaisuuteen Alhon kotimuseolle! Tilaisuus järjestetään 16.6.2018 klo 13.00. Kunniakilven tilaisuudessa luovuttaa dosentti Heikki Kukkonen.

P.s. Galleriassa kuvia kunniakilven luovutustilaisuudesta

Sisällissota-näyttely 2018

Alhon kotimuseon Sisällissota-näyttelyssä nostetaan esiin sodan teemoja yksittäisten, tavalla tai toisella Alhon tilaan liittyneiden henkilöiden kohtaloiden kautta. Miekankoskella, Luhtasen kylässä ja Alhon tilalla sota vaikutti monin traagisin tavoin, vaikka täällä varsinaisia taisteluja ei käytykään.

 

Näyttely on jatkoa viime kesän Suomi 100-juhlavuoden näyttelyllemme ja näyttelykierros alkaakin näin ollen syistä, jotka olivat johtamassa sotaan. Paikallisesti näitä olivat linnoitustyöt eli ns. patterityöt, niitä seurannut Miekankosken työväenyhdistyksen perustaminen sekä maanomistus- ja torpparikysymys ja elintarvike- ja maataloudentilanne.

Näyttelyssä nostetaan esiin seuraavia sodan teemoja: mm. Vapaaehtoisena taisteluihin liittyminen, Lapsisotilaat, ”Väärälle puolelle” joutuminen, Terroriteot, Ilmiannot ja pikatuomiot sekä Vankileirit.

Näiden teemojen jälkeen esitellään viime vuoden tapaan esineistöä tasan sadan vuoden takaa eli vuodelta 1918. Itse näyttelykierros päättyy Suomen ensimmäisen ulkoministerin esittelyyn.

Näyttely on koottu henkilökertomuksista ja esillä on myös heihin liittyvää esineistöä ym. Näyttelyn tarkoituksena on se, että näyttelyssä kävijä voi saada kosketuksen ja ymmärrystä siihen, mitä sota on voinut tuolloin yksilötasolla merkitä.

Alhon kotimuseon Sisällissota-näyttely on avoinna 10., 16. ja 30.6. sekä  15. ja 29.7. klo 13-17 (opastus tasatunnein)sekä muuna aikana sopimuksen mukaan puh: 045 1846 160. Pääsyliput: alle 12-vuotiaat maksutta, sisällissotanäyttely 4€/hlö ja koko museoalueen opastus 8€/hlö.

Tervetuloa näyttelyyn!

P.s. Galleriassa kuvia Sisällissota-teemanäyttelystä

Kukkaseppeleiden sidontailtapäivä 18.8.2018

Kukkaseppeleiden sidontailtapäivä la 18.8.2018 klo 13 alkaen

Vielä on kesää jäljellä, mutta talveksi satoa on jo hyvä kerätä esim. kukkakranssien muodossa…

Tervetuloa mukaan sitomaan kukkakransseja taitavan ohjaajan Hilkka Jungin opastuksella!

Kurssimaksua ei ole, mutta tarvikekustannuksia tulee parin euron verran.

Aikaisempaa kokemusta seppeleiden sitomisesta ei tarvitse olla.

Ilmoittaudu kurssille 15.8. mennessä puhelimitse (050 321 9905 iltaisin) tai sähköpostitse (paivi.tuokkoatgmail.com), jolloin saat tarkemmat ohjeet siitä, mitä varata kurssille mukaan.

Halukkaille on mahdollisuus kurssin yhteydessä tutustua myös kotimuseon sisällissotanäyttelyyn.

TERVETULOA!

Ladot Suomea rakentamassa –kyläkierros touko-kesäkuussa 2017

Suomi on rakentunut eri elinkeinoista ja elinkeinot ovat vaihtuneet vuosien ja vuosikymmenten aikana. Ladot ovat yksityiskohta elinkeinojen kuvauksessa. Niiden varaan on rakentunut mm. niin teollisuuden, maatalouden kuin muidenkin elinkeinojen tarvitseman hevoskuljetuksen verkosto. Samalla ladot tarjoavat vielä tänäkin päivänä elävän esimerkin kulttuurimaisemasta sekä hyvät tilat erilaisten tilaisuuksien pitämiselle.

Kyläkierroksella käydään läpi kunkin kylän historiaa, nykypäivää ja erityispiirteitä alustusten ja keskustelujen pohjalta. Ladot Suomea rakentamassa -kyläkierros on virallinen Suomi100 -vuotta tapahtumasarja ja sen järjestää Mäntyharjun Kansalaisopisto. Touko-kesäkuussa 2017 on kaksi tapahtumaa ja jatkoa sarjalle saadaan syyskesällä ja syksyllä 2017. Kevätkesän 2017 tapahtumat ovat seuraavat:

1. Luhtasen kylän Miekankoski ja Alhon kotimuseo –yleisötilaisuus
La 20.5.2017 klo 12.00-14.30

Ladot Suomea rakentamassa -kyläkierros alkaa vierailulla Alhon tilalle. Heikki Koljonen avaa luentosarjan. Tietokirjailija Juha Kuismaluennoi ladoista ja niiden merkityksestä. Päivi Tuokko kertoo Luhtasen kylän synnystä sekä kylästä ja sen erityispiirteistä 100 vuotta sitten. Lopuksi Simo Tuokko opastaa kotimuseon saloihin. Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan!
Vapaa pääsy. Tilaisuudessa on maksua vastaan kahvitarjoilu. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Osoite: Miekankoskentie 875, Mäntyharju

2. Toivolan kylä ja Mikkasen ladot –yleisötilaisuus
Su 18.6.2017 klo 13.00-15.30

3. Pankalahti. Siirtolaisuus ja kyläyhteisö
Su 23.7.2017 klo 13.00-15.30

4. Perinnemaisemat ja Kallalahden kylän historiaa –yleisötilaisuus
Pe 11.8.2017 klo 15.00-17.30